sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Please take me home

Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai.
Mitäs tästä viikon parhaasta päivästä voisikaan sanoa. Kaupunki aivan kuolleena varmaankin sen takia, että kaikki kaupat ovat kiinni. Kenties ne jotkut jotka oikeasti toimivat päivän mukaisesti elikkä pyhittävät lepopäivän nauttivat tästä mutta muuten erittäin turha päivä.
Tapasin Tarun kaupungissa puolenpäivän jälkeen ja hetki kun oltiin siellä tylsyyttämme poteneet Maaret liittyi seuraan. Päädyttiin jossain vaiheessa hakemaan Iina ja mentiin ajelemaan.
Kaikki vanhat ihmiset oli menossa Doningtoniin ( siellä oli viimeinen päivä, kaikki alkoholi puoleen hintaan, tai näin ainakin olen kuullut ) joten valmistauduin aikaiseen kotiin lähtöön. Pääsin siinä yhdeksän aikaan kotiin ja tossa juuri äsken BB:n katsaisin. Hienoa, että Justiina lähti. Turhaa oli siellä talossa.
On se kyllä jännä, että niin tylsä päivä on, että alan BB:stä tällätavalla täällä puhumaan, huhu.
Noh koska mulla ei nyt muuta ole sanottavaa laitan muutaman kuvan tähän alle tästä päivästä.


 Käytiin autolla pyörähtämässä puistossa ja ihailtiin lehtiä.

 
 Käytiin myös Tolkkisissa, hienoja laivoja oli ja kylmä myös.
 
                              Lopuksi vielä päivän asu. Anteeksi kuvan laatu. Mahtava kuvaaja veljeni otti kyseisen otoksen. Ja vaikka kuinka yritin opettaa niin tämä oli lopputulos.
Harmaa Thaimaasta ostettu tunika, tädiltä saatu lyhyt vetoketjullinen t-paita hihainen liivi ja mustat normaali paidasta leikatut hihat ( bolero tyyliin ).

Nora kiittää ja kumartaa. See you soon!
PS. Ihmiset soitelmaa mulle tässä syyslomalla ( siis te jotka ootte porvoossa tai ihan missä vaan ) keksitään jotain siistiä tekemistä!

Ei kommentteja: