tiistai 26. lokakuuta 2010

Mökki

 Nonni nyt sain vihdoinkin aikaseksi laitettua tänne vähän näitä mökkireissu kuvia. Ei niitä nyt mitenkään hirveästi ole mutta onpahan jotakin. Ja tosiaan mukana oli myös Lauran ja Sandran kamerat mutta niistä en ole saanut vielä kuvia itselleni, tai siis Lauran kamerasta en ole saanut ja Sandran kuvat on netissä...laiska kun olen en jaksa jokaista kopioida yksitellen omalle koneelle.
Tässä ensiksi kuitenkin kuva Katasta, otettu joskus muutama viikko ennen mökkireissua.



 Nonniin tästä se sitten lähtee tyttöjen mökkireissu..

 Pakko myöntää palju oli ihan kiva <3




 Käytiin sitten lauantai aamuna Lauran kanssa ottamassa vähän kuvia kun muut lähtivät kouvolan abc:lle.


 Ennen kuvien ottoa tehtiin kuitenkin kaamea satsi jellyshotteja iltaa varten. Oli ihan hemmetin hyviä muuten, suosittelen.









Pojat tuli kuitenkin illalla käymään koska tosiaan ajomatka Tiinan mökille oli vaan hieman yli tunnin, niin mikäs siinä.



sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Raise your glass

 Taas on ehtinyt tapahtua vaikka mitä ja mä en oo ees yrittäny tuua sitä ilmi täällä. Vuorossa on siis pienimuotoinen kuvapläjäys.
Aloitetaan vaikka siitä että heinäkuussa olin Pinkin keikalle...

 Tosiaan sain keikkakuvat vasta nyt laitettua koneelle koska ne oli otettu porukoiden tasku kameralla. Laatu ei ole parasta mutta ihan sama sillä tässä on kyseessä lempi artistini.

 Sitten tossa viime viikolla eksyttiin Karon kanssa katsomaan ketäs muutakaan kuin Lady Gagaa. Keikka oli juuri sellanen kun odotinki, massiivinen, ja oli kokoajan jotain katottavaa, ei tullu todellakaan tylsää! 
Niin tosiaan vedin silmämeikit vähän överiks sillon, kyllähän nyt lady gagalle pitää vähän laittautua.

 Päästiin tosi eteen seisomaan Karon kanssa ja kuvistakin tuli siedettäviä ottaen huomioon olosuhteet = pikkulissut tönii alhaalta edestä takaa ja sivuilta.


 Karo = seurana Pinkin ja Lady Gagan keikalle

 Perus tyttöjen kokoontuminen ennen baari iltaa, tunnistaako kukaan ketkä 2 tässä kuvassa ei ole menossa baariin, vaatetuksen perusteella? :D
ylä vasen : Sandra, Tiina, Minä, Johku
ala vasen : Laura, Kata, Janina, Nella, Karo

 Nella ja Minä

 Lauran ottama kuva <3

 Mentiin tossa muutama viikko taakseppäin tyttöporukalla Tiinan mökille vetämään kännejä ja nauttimaan paljusta, tässä on nyt vain 1 kuva mutta KNK mökkireissusta tulee lisää kuvia myöhemmin !

 Sitten on vuorossa risteily. Risteily koostui Porvoosta tulevista kahdestasadasta (200) nuoresta! Liikaa on joskus liikaa! Ensimmäinen ilta meni mulla hytissä sillä laiva keinui LIIKAA ja jouduin merisairaaks mutta toinen ilta olikin jo sitten paljon parempi! Karo ja Kata + mustikkashotit

 Johanna <3



Johanna ja Lotta

Mä en ees tiiä mitä tässä tapahtuu, kärsivän näköstä porukkaa :S

Bussi matka porvooseen = kotiin oli kuitenkin huvittavin, itse en ollut edes väsynyt mutta pojat sammu päällekkäin.

Näkemisiin !
  ¤ Nora