sunnuntai 28. helmikuuta 2010

You tell him what he needs

Jotain shokeeraavaa?! Olen taas kipeänä. No paranemaan päin kylläkin, mutta tää hemmetin nenä vaan vuotaa. Vähän sellanen kutina, että laivareissun ilmastointi saattoi vaikuttaa asiaan jotenkin. Joka tapauksessa te jotka ette ole kuulleet koulumme wanhojen risteilystä, olette jääneest paljosta paitsi. Tappeluita käynnistyi, tyttöjä ja poikkia hakattiin ja Hannu pääsi sinne laiva putkaan minna halusikin. Pääsin aamulla super alkoon ja ostin mielyttävän määrän alkoholia mukaan suomeen. Mutta annan taas kuvien puhua puolestani.

Minä ja Johanna
 
Aika huonosti tässä näkyy mun laiva asu, mutta kyseessa oli siis Lindex:istä ostettu musta lyhyt bleiseri jossa oli olkapäissä hopeita niittejä, ja se syksyllä ostettu valkomusta Gina Tricotin mekko.
  
 Aamulla ei sitten ollutkaan mikään Fresh olo ihan kaikilla.

  
Minä, Karo
Laiva reissun jälkeen olin sitten kipeenä muutaman päivän. Lauantaina pääsin kaupungille liikenteeseen ja Nikon kanssa istuttiin hetki kaupungissa ja odotettiin, että päästään Paahtimoon jonne porukalla oltiin menossa.

  

  
 Niko
  
 Sen päivän asu. Love korkkarit andiamosta, Gina tricotin neule, vanha äidin huivi.

  
 Alla on JC:n neule.

  
 Niko ja Nella

 
Paahtimon jälkeen mentiin Nikon, Johannan ja Katan kanssa katsomaan Urkkahallille Tarmon peliä. Jännäks se kävi loppuvaiheessa, mutta Tarmo vei kumminkin voiton. Siirryttii tyttöjen kanssa Johannalle loppuillaks jossa sain muistitikun koneeseen kiinni ja eteeniavautui melkein 2000 kuvaa jotka piti käydä läpi ja poistaa huonot, kääntää osa ja laittaa lopulta photobuckettiin. Ihanaa <3
 Mutta ei tässä tällä kertaa muuta, koulu alkaa pian, huomenna ja tänään menen elokuviin katsomaan Sherlokkia <3
 ¤ Nora

lauantai 20. helmikuuta 2010

Watch out now

Wanhojen tanssit ovat nyt ohi, vihdoinkin. Sain paljon kehuja mun juonnosta, mutta varmaankin ne oli enemmän sellasia "kohteliaisuuksia" koska omasta mielestä mun ääni värisi ja muutenkin en tiedä.
Mulla ei nyt valitettavasti ole kuvia itse wanhojen tansseista mutta wanhojen Las Vegas bileistä on tässä alla muutama.
Torstaina illalla meillä oli siis wanhojen tanssit, perjantai aamulla oli myös ja perjantaisten aamutanssien jälkeen, siivottiin urkkahallia, siirryttiin Linnajoelle josta keskustaan. 
13.00 mentiin sitten pienellä porukalla syömään wanhojen lounasta Seireeniin. Ei nyt millään pahalla mutta se safka oli täyttä paskaa. Sain sellaisia sitkeitä kanoja joita piti pureskella ihan oikeasti kuin purkkaa.Iljetti.

Tytöt halus välttämättä ottaa yhteiskuvan poliisi herrojen kanssa jotka istuivat parin pöydän päässä ( ja heidän ohi kulkiessani kuulin kun he pilkkasivat imitoimalla jotakuta turkkilaista pitsan pyörittäjää ja naureskelevan)

Sitten olikin aika siirtyä koteihin keräämään kamoja iltaa varten. Siitä 16.00 aikaan lähdettiin Sandran ja Katan kanssa isäni kyydillä Kullooseen päin. Alku-ilta sujui hyvin! Ja tässä tulee muutamia kuvia.

Alkoholia tuli nautittua. 

 Tanssilattialla tuli tanssittua.
  Paikalle tuli mahtavan paljon porukkaa. Kun ottaa huomioon, että Kulloo on 10 km Porvoon keskustasta. Abejakin ilmestyi paikalle, melko mielenkiintoista sillä niillähän on nyt Abien bile viikonloppu baareissa.

Johanna ja Kata
Oli kyllä melko ihana ilta. Vaikka joutuikin paljon juoksemaan ympäriinsä ja loppu-illasta väsyttä aivan toivottomasti.
Aamulla herättiin sitten tilalata toimikunnan kanssa siivoamaan. On se hienoa, että 30 min sen jälkeen kun on herännyt ja on hiemoinen krapula niin on napaan asti lumivalleissa tarpomassa ja keräilemässä tupakan tumppeja ja kalja pulloja. Tosi ihanaa kun jotkut jätkät ( tai todella taitavat muijat) oli hienoja kuvioita tehnyt lumeen. Keltaista lunta ei saa sitten lapsukaiset syödä!

Hieman nyrhi se, että meitä oli siivoamassa niin vähän, mutta se on niiden muiden moka kun ei tullut aamulla siivoamaan, oli sekin kokemus ja muutenkin. 
Nyt on vielä edessä ensi maanantaina wanhojen risteily. Toivotaan, että kaikki pysyy hengissä! 

¤ Nora

torstai 18. helmikuuta 2010

It seem's like

Noooh, onhan siitä nyt taas kulunut aika kivan mittainen aika kun viimeksi tänne kirjotin, mutta H-hetki on kokoajan kolkutellut ovella ja nyt se alkaa olla jo eteisen puolella. On ollu tosi kiireinen alku viikko ja mukava myös.

Kuitenkin ennenkuin purkaudun tänne paniikistani kerron viimeviikonlopun juhlimisesta.

 

Oltiin siis Janikalla juhlistamassa hänen syntymäpäiviään. Janika täyttä pyöreät 18 vuotta ja ilta ole alkoholin täyteinen. Teemana näissä pippaloissa oli Leffat. Itse vetäisin puvuntakin päälle, liiskasin lätsän päähän ja asetin Karon lasit silmille = Blues Brothers. Ilta oli siisti mutta kuva materiaalia siitä ei vain valitettavasti mulla nyt ole. 

Oltiin äidin kanssa Helsingissä tossa jokunen aika sitten ja sieltä mukaan kaappasin mun uudet rakkaus korvikset, ne on täydellisen isot ja muutenkin just sopivat.

 
Tässä on mun maanantaipäivän asu kun oltiin salissa treenaamassa meidän Wanhojentanssien oma tanssia.

Oli tosi hauskaa. Vaikka vähän stressi tuli jo mulle ja Karolle, että ehtiiköhän jengi tän tanssin opetella niin oon tosi ylpee kaikista. H-hetki kuitenkin lähestyy!

 
 
Tänään aamulla koulussa oli sitten abi-päivä. Katottiin Abi show joka ei ollu yhtään paha. Edellisvuoden abi show ehkä kusi jonkun verran ja siihen verrattuna tämä oli hyvä. Nauroin paljon ja eikös se olekkin hyvä merkki.

Mentiin abi shown jälkeen Johkun kaa kaupunkiin ja ostettiin hieman lisää tavaraa perjantaita varten. Siis kaikille jotka eivät vielä tiedä niin perjantaina on Wanhojen Bileet Kulloossa. Käytiin porukalla siellä tarkistamassa paikat ja jo aloittamassa koristelu eilen. Musiikit testattiin ja kuulostaa perkeleen hyvältä!

 
Nyt on sitten vuorossa Wanhojen tanssit. Elikkä kello on 13.58 mulla on vielä pyyhe päässä ja menen kohta hiukset kuivattamaan. Mut tulee jonkin ajan päästä tänne joku meikkaamaan ja odotan innolla iltaa. Lyön vain vetoa, että mokaan puhumisen jotenkin jollain tavalla. Saa nähdä. Toivottakaa mulle onnea.
  ¤ Nora

lauantai 6. helmikuuta 2010

Suavecito para abajo, para abajo, para abajo

Kyllä nää viikonloput alkaa askel askeleelta muuttua mielenkiintosemmiks ja mielenkiintosemmiks.
Meillä on tällä hetkellä lukiossa koeviikko meneillään eli luonnollisesti oppilaat ovat viikonlopun ajan kiltisti kotona lukemassa seuraavaa koetta varten jotta saavat hyvät arvosanat. Itseasiassa, alunperin ( eli joku kuukaus sitten ) suunnittelin vielä, että olisin juuri näin tehnyt. Mutta mites nyt sattuikaan, suunnitelmat muuttuivat ja alkoholi tuli mukaan tähä hauskaan sekoitukseen.


Eilen perjantaina vietettiin siis Mayan synttäreitä Elkulla ja on pakko sanoa, että oli kyllä perkelee hauskaa.
Tässä tulee illasta muutama kuva, nää on Karon kameralla otettuja. Sandralla ja Elkulla kuullemma oli kamerat mukana mutta niitä kuvia en viel ole saanu. Outoa kun ei ollu omaa kameraa messis, sillon saa kuvat aina heti !

 
 Yhteiskuva. En nyt jaksa alkaa nimiä luettelemaan koska on niin paljon nimiä. Yhden nimen kuitenkin sanon! Tony Siven sillä Tony tän kuvan otti, hän kuitenkin oli messissä.

  
 My and the B-Day Girl. Maya ja minä.

  
 Sampo ja minä. Mulle ilmotettiin illan aikana, että näytän ihan huume diilerilta.... vanha hippi tuli kans esille !

 
Yo y Karo

Tää on nyt aika lyhyt postaus koska energia ei nyt riitä ja muutenkin, kuvat kertovat enemmän kuin tuhan sanaa!
Bye
  ¤ Nora