Yo quiero verano

Kyllä, Kyllä, Kyllä!
Nyt se on tullu, viimeinkin. Ollaanhan me sitä odoteltukki tässä jo pieni hetki.
Kesä
Kesä
Kesä

Viikonloppuna avattiin kaveriporukalla Maari kausi.
Kaunis kaunis maari.
Kaikille epätietoisille : Maari sijaitsee Porvoossa. Se on puisto porvoon joen vierellä. "Puisto" sisältää puita, nurmikkoa ja mahtavia näkymiä. Maari on tunnettu Porvoon alkoholin käyttö paikka, niin nuorilla kuin vanhoillakin.

Maarin "avajaiset" tarkoittavat aina kesän alkua sillä siellä ei oikein kylmällä, märällä säällä voi olla.
Se tuo sisälle kauniin ja ihanan olon kun saa nurmikolla istua ystävien kanssa ja vain nauttia elämästä.
Ylhäällä olevassa kuvassa on Leo. Ja taustalla Maari.

Oon niin innoissani siitä, että ihan pian on vappu. Vappu, sekin aah tää hyvä aika vuodesta on alkamassa. Mikään ei voi pilata tätä. Ei yhtään mikään. Saan nähdä paljon kavereita. Inhottaa kun normaaleina viikonloppuina kaikki menee eri paikkoihin ja ei ehdi nähdä ketään. Kaikki vaan menee omille teilleen. Sen takia pidänkin juhlapäivistä kuten: Vappu, Kesäloman alku ja Uusivuosi. Tällöin kaikki ovat suunnilleen samalla seudulla ( kaupungin lähistöllä ) ja kävelymatkat kaveriporukasta toiseen eivät ole massiivisia.
En voi hehkuttaa tätä tarpeeksi.

Pyydän muuten anteeksi sitä, etten taaskaan ole vähään aikaan päivitellyt tätä mun blogia. On vähän jäänyt. Kävin lauantaina äidin kanssa itiksessä ostamassa vaatteita. Heti kun ehdin otan niistä kuvia. Rahaa paloin kun viimistä päivää.

I want to see the day

Pyydän anteeksi laiskuutta blogini suhteen. Mutta olen viikonloppu-ihminen, joka tarkoittaa sitä, että melko harvoin viikonloppuisin istun koneen edessä. Joka tarkoittaa siis sitä, että en ehdi blogiin kirjoittaa.

Tässä on siis kuva perjantain asusta. Paita on Lindex:istä.

Pyydän uudelleen anteeksi, sillä aikani ei riitä nyt kertomaan teille siitä mistä minun piti kertoa. Jääköön siis ensikertaan.

Turn off the light

Tänään mulla oli tällasta päällä. Löysin aamulla kaapin pohjalta noi housut. Ne on mun isän vanhat ja olin melkee unohtanu ne. Viime kesän alussa leikkelin vähän niitä (koska ne oli alunperin kokopitkät) ja käytin kesällä muutaman kerran. Mutta nyt talvella en oikeen muistanu niitä. Tuli vaan sellanen fiilis, että nyt, nyt on se päivä kun laitan ne päälle.
Paidat on H&M:stä.

Kattelin tossa äsken Suomen Huippumallin Haussa. Ja voi juma. En ymmärrä miten on niin vaikeaa kävellä? Siis herran isä. Mäkin osaan. Opin jo pienenä. Pikkusen vaa siihen normi kävelyyn asennettä messiin ja ajatus siitä, että kaikki kattoo nyt sua. Ja sit pitää tietenkin tiedostaa se, että on nainen. Näemmä se on joillekkin vaikeaa.

Are you my life?

Mun pitää kyllä nyt ihan vakavissaan keksiä joku taktiikka jolla saan aina päivän vaatteista kuvat. Mun
huoneessa on aivan kauhee valo ja ainut kunnon koko peili koko talossa on liian pienessä tilassa. Toisessa sitten taas tulee valo suoraan takaa joka estää kunnollisten kuvien ottamisen.
Hemmetti sentään.
Mun täytyy myöntää, että olen...itseasiassa viimeisen vuoden aikana melko laiskasti panostanut pukeutumiseeni. En oikein jaksa enään yhdistellä vaatteista. Harmi. Voisin huomenna ottaa itseäni niskasta kiinni ja keksiä jotain mahtavaa päälle laitettavaa.
Vähän vaan rajottuu valinnat kun mopo-kausi on taas alkanut ja hame päällä on niin vaikea ajaa. Enkä voi vastustaa kiusausta kun ovesta ulos tultaessa mopo seisoo odottaen. Liukua istuen kouluun vai kävellä rankka matka?
Melkoinen dilemma, eikö? : D

Kuvassa mulla on siis jim&jill:istä ostetut farkku leggarit. Aluspaita on Zarasta, voin ottaa siitä joskus paremman kuvan koska toi ei oikein tuo sille kunniaa. Ja päälimmäinen paita on Gudrun Sjöden mallistosta, ostettu tilaamalla koska suomessa ei valitettavasti liikettä löydy.
Kaulassa on vielä huivi viritelmä.

Bring the sunshine to us

Tässä hetki sitten meidän koulussa oli koeviikko ja tässä on kuva kirjastossa kokeisiin pänttäämisestä.
Yllätyin itsekkin kun huomasin pöydällä kirjojen paljouden ja ihmisten oikean ahkeroinnin.
Useinmiten kirjastoon mennessämme tämä "kokeisiin lukeminen" menee miltein aina turhista asioista puhumiseen, yhden kappaleen koe alueesta läpi selaamiseen, syömiseen ja yllättävän useiden taukojen pitämiseen.
Tällä kertaa vastoin normaaleja rutiineja näin kirjastokumppanieni oikeasti lukevan ja tunsin ilmassa jännitettä.
Pakonomainen tarve saada kokeista hyvä numero. Se tuottaa aivan turhaa stressiä ja sen huomaa aina koeviikon jälkeen ihmisten ilmeistä. Suurin osa näyttää huonosti nukkuneilta, huonosti syöneiltä ja muuten vain siltä, että edellisellä viikolla meinasivat repiä hiukset päästään.
Väitetään, että koulussa olevat kokeet auttavat mutta tosiasiassa ne tuottavat nuorille ihmisille mullistavan kokoisen taakan jota heidän täytyy kantaa. Jos tämä koe ei onnistu niin, en varmasti saa tätä ainetta kirjoitettua ja jos en saa tätä kirjoitettua niin en pääse jatko-opinnoille haluamaani paikkaan ja en saa työtä ja sinne meni tulevaisuus.
Muutenkin vanhempien painostus on myös iso osa koe stressejä. Miksi tästä tehdään niin iso numero. Lasta kunnioitetaan usein vanhempien keskuudessa paljon enemmän jos hän saa jatkuvia kiitettäviä mutta jos koepaperilla näkyy numero 4-6 niin koetaan miltein, että vanhemmat epäonnistuivat kasvatuksessaan. Toki ymmärrän, että "kaikki voivat saavuttaa hyvät numerot jos vain kuluttavat aikaa lukemiseen". Noh siinä on vain se ongelma, että alkaa ne kokeet stressaamaan niin paljon, että kirjan avatessa läksyjä tehdäkseen kädet tärisevät ja paniikki istee. Dr Phil onko tämä normaalia?

This Is An Invitation

Voiko olla sulosemmat vaatteet. Aina välillä tulee sellanen himmee himoshoppaaja olo. Ehkä se kulkee naisten veressä.
Itse mä oon ainakin täys stereotyyppi siihen nähden, että rakastan kenkiä. Niitä ei koskaan voi olla tarpeeksi. Rakastan laukkuja, niitäkään ei voi olla tarpeeksi. Rakastan vaatteita ja niitäkään ei vaan voi olla liikaa.

Toivoisin, että pääsisin taas pian vaikka jopa vanhempieni kanssa ostoksille. Nykyään rahat vaan kuluu johonkin ihan muuhun kun pitäisi. Tuntuu siltä, että kokoajan on rahapula, ja niin taitaa ollakkin. Tiedän, ettei rahat kasva puussa ja tiedän, että useat selviävät vähemmälläkin mutta olen myös synnynnäinen himo kuluttaja. Jos on kulutettavaa niin helvetti sentään minähän kulutan.

Tuntuu myös nykyään siltä, että aikani kuluu kaiken maailman turhuuksiin. Ei mulla oli aikaa niille asioille jotka oli ennen mun joka päiväisessä rutiinissa. Mutta silti löydän itseni useaan otteeseen vain istumasta tällä tuolilla. Juuri tässä. Tekemättä mitään järkevää, vaan istumassa. Onka se sitten laiskuutta vai kasvua. Ehkä pitäisi vain olla tyytyväinen sille useinmiten eniten aikaa minulla kuuluu sosialisoidessa ja siitä olen tyytyväinen. Ei ole ainakaan liikaa ystäviä.

Ilo on asia jota haluan kannustaa. Se on niin pieni ja yksinkertainen sanakin. Joy, ei ole edes vaikea sano. Miks se sitten on niin useille vaikea saavuttaa. Se yritetään lääkkeillä saavuttaa jopa pakon omaisesti ja se menetetään joskus jopa totaallisesti. Uskon, että jos ottaa itseään niskasta kiinni, lähtee kauniilla säällä ulos lempi vaatteissaan kävelemään ja lempi musiikkia kuunnellessaan niin ilo voi olla lähellä. Minä ainakin saavutan sen useasti kun olen kävelemässä musiikki korvilla jonnekkin missä ystäväni ovat. Silmät auki tulevalle. Mitä vain voi tapahtua ja hyväksyn sen. Nautin siitä.
Leikin filosofia.


ps. Tää mun kirjottaminen nyt vähän tökkii koska en oo saanu tätä blogia viel valmiiks. Heti kun saan uuden kuvanmuokkausohjelman ladattua niin voin aloittaa erinlaisten kuvien tykityksen tänne. But for now, it is only you, and me.