perjantai 10. elokuuta 2012

So glad we made it

Olen taas ollut niin aktiivinen täällä! Toisaalta olen tullut siihen lopputulokseen, että kirjoitan tänne vain itseäni varten. Tämä piristää ja saapahan tekosyyn valokuvata. Tämän vuoksi, en aijokkaan tällä kertaa pyytää anteeksi, wow, tiedän!

Tässä ollaan siis jo kesäloman loppusuoralla, ensiviikolla mulla on viimeinen työpäivä. ISS:llä siis. Aulavartijan duunia on vähän vaikea tehdä koulun ohella kun vuorot sijoittuu miltein aina päivä aikaan, 8-16. Tämän vuoksi olenkin aloittanut jo uuden työpaikan etsimisen. Tällä kertaa kolutaan läpi esimerkiksi vaatekauppoja. Töissähän tätä on tullu oltua useissa eri aloissa mutta vaatekauppa vielä puuttuu. On ollut baaria, ravintolaa, terassia, videovuokraamoa, lastenhoitajana, kaupan kassaa ja nyt tätä vartijointia. Laaja on repertuaari.Toivotaan parasta, että jostain nappaisi. Olisi kiva saada vähän säästettyä rahaa kun kesäloman palkat meni miltein kaikki vuokran maksamiseen... syksyllä kela on kuitenkin ihana ja maksaa vuokran jolloin säästäminen voisi olla mahdollista.

Alempana on jälleen kuvia, joista voisin hieman kertoa jo tässä. Porvoossa on tultu Ilarin kanssa käytyä jo muutaman kerran sen intti aikana. Ja juomiseksihan se on mennyt. Itse olen kuitenkin pysynyt selvänä, joka on erittäin hienoa omasta mielestäni. Ensimmäinen viikonloppu kun kulta pääsi lomille ja mentiin porvooseen, päästiin kotiin vasta 7 aamulla, ilman yöunia. Baarista mentiin siis jatkoille ja ihmeen kaupalla mahtava Johanna lähti heittämään meitä jatkojen jälkeen kotiin baarissa. Oli kyllä hauskaa! Seuraavana viikonloppuna kävi sama mutta ei vain niin myöhään. Päästiin jo kolmen aikoihin helsinkiin.
Elokuun ja heinäkuun vaihteessa itselläni oli töistä pieni pyytämätön loma, jonka päätin viettää porvoossa. Ilari oli intissä ja loma sijoittui viikolle, joten maanantaina töiden jälkeen isä tuli porvoosta hakemaan mut porvooseen. Illat siellä venyi erittäin myöhään vaikka ei alkoholilla ollut mitään tekemistä asian kanssa. Tyttöjen kanssa ei ole tultu juteltua kunnolla lähiaikoina, jonka vuoksi aika lensi  kuin siivillä ajellessa ympyrää. Olin kyllä sen tarpeessakin, että pääsin vähän naiselliseen seuraan. Keskiviikkona oli Taru kullan synttärit ja meninkin sinne viettämään päivää. Ostin myöhäisenä synttärilahjana hänelle rekin tulevaan uuteen asuntoon. Taru on muuttamassa poikaystävänsä kanssa omakotitaloon..vuokralle tosin mutta omakotitaloon. Oonko mä jo niin vanha, että kaverit alkaa muuttamaan omakotitaloihin :D Ei mulla mikään ikäkriisi ole. Paitsi, että täytin juuri 20... kauhea. Noh voihan sitä ajatella niinkin, että elämä on mulla vasta edessä.
Siirrytäänpäs kuvien pariin.



 Ennen salille menoa. Otin myös salin jälkeen pari kuvaa mutta taisi olla hyvä treeni kun pärstä oli niin kauhean näköinen. Safkauksessa olen alkanut tekemään nyt niitä isoja elämäntapamuutoksia. Treenin pidän vielä aluksi samana, sillä en koe, että siinä on mitään suurempaa vikaa. Loppujen lopuksi muutoksesta suurin osa tapahtuu keittiössä ja vain murto-osa salilla. Let's see what happends.

 Koska Ilari joutui mun synttärit olemaan kiinni niin vietettiin niitä sitten seuraavana viikonloppuna. Mentiin helsingin Maya Bar & Grill:iin syömään. Paikka oli ihana. Vähän löytyi vielä texmex vaikutteita tästä paikasta. Helsingin Patrona on edelleen mielestäni paras Mexicolainen. En väitä etteikö ruoka täällä Mayassa olisi ollut hyvää, sillä se oli mutta eihän se pelkkä ruoka ravintolaa tee.

 Metrossa matkalla Mellunmäkeen, josta saatiin kyyti porvooseen.

 Porvoossa suunnattiin samantien jokirantaan. Jokiranta on minulle tällähetkellä paras paikka porvoosta. Helsingistä ei löydy tällaista paikkaa. Joki on niin kapea ja sen varrella on useita terasseja. Ihana!



 Johannan tatuoinnit on niin sen. Sillä on myös niskassa tai yläselässä, en oo ihan varma kummassa se on enemmän, thaimaan auringon alla tehty aivan ihana aurinko tatuointi.

 Minä ja Johanna valmistautumassa baariin menoa varten. Tai itseasiassa ei oltu vielä tässä päätetty mennäänkö vai eikö, päädyttiinhän me tietenkin sinne baariin. Jossa oli muuten vaahtobileet. Koittakaapa mennä vaanhtobileisiin selvinpäin, huhu sitä myötähäpeää.

Tässä sitten muutama kuva siitä mun lomasta. Porvoon kodissa on nyt kesän aikana tehty hieman vessa remonttia.Toi on aivan ihana toi suihkun ulkoinen seinä.

Käytiin tyttöjen kanssa myöhäisellä iltauinilla Ilolassa! Juuri ehdittiin missata kaunis punertava auringonlasku mutta on tämä puiden siluettikin kaunis!

Sitten synttärisankari Taru.Täytti 21. Koen, että naisen iän saa kertoa siihen asti kunnes hän täyttää 25, tämän jälkeen olen ikuisesti 25. Tosin tässä paljastellessani toisen ikää voisin ottaa hänen pielipiteestään selvää. Eiköhän asia ole ok! Väsäsin Tarulla Party kruunun karpalo lonkeron pahveista ja päälystin sen nätimmällä paperilla.

Tarun MEGA siisti synttärikakku. Mäki haluun!! Toi oli niin hiano. Pöydällänäkyy myös Jorin tekemät Mojitot, aina mukava saada kunnon baarimikon tekemä mojito jossain muualla kuin baarissa.


Tässä vielä kuva tältä päivältä. Haluan huomauttaa tuon aivan ihanan puhtaan peilin. Sormenjäljet ovta aivan ihania varsinkin. Voisihan ton joku kaunis päivä pyyhkiä. Päällä on GinaTricotista ostettu viininpunainen ihana löysä paita johon rakastuin heti. Oli myös pakko ostaa samanvärinen minihame.

Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä on 20v lahjani vanhemmilta. Ylioppilaslahjaa ei tullu koskaa lunastettua joten tässä on nyt YO ja 20v lahja! Macbook Air 13", aivan ihana. Tällä juuri parhaillani kirjoittelenkin. Koneeseen menee kuitenkin hetki ennenkuin tottuu täysin, sillä olen tähän saakka ollut vannoutunut Windowsin käyttäjä. 
Eipä sitten tällä kertaa muuta

- Nora

Ei kommentteja: