sunnuntai 13. joulukuuta 2009

It's just a game


  Terve kaikki!
Lauantai vierähti mukavasti käyntiin. Kolmelta oli harkat jonka jälkeen juoksin pää kolmantena jalkana kotiin. Kotoa kirmasin keskustan nuorisotila Introon jossa oli Nuorisovaltuuston pikkujoulut. Kassu ja Tim haki meille ruokaa ja syötiin vatsat täyteen. Sitä safkaa jäi yllinkyllin yli.
Pikkujoulut meni ihan mukavasti. Siinä 7-8 aikaan livahdin paikalta ja lähdin tallustelemaan Johkulle.
Johkulla oli myös pikkujoulu pirskeet... hieman eri tunnelmaiset kuitenkin kuin Nuorisovaltuuston.
Meno Johkulla oli railakasta. Otettiin paljon kuvia ja tanssittiin. Loppu illasta tytöt veti battleakin.
Aikoja loppu illasta en muista mutta pimeän tultua saatiin jostain älynväläys lähteä Sannille bileisiin. Hypättiin kaikki 8 ihmistä Hartikaisen autoon ja lähdettiin metsästämään kyseisiä bileitä. Lopulta ne löytyivät ja meno siellä oli melko sekaista ja hektistä. Paikkoja oli menny säpäleiks ja jengiä lappas sisään ja ulos.

Varmaankin siinä kahden aikaan yöllä lähdettiin Johkulle päin takaisin. Takastulo matkalla poikettiin mäkissä ostamassa hieman ilta purtavaa.
Itse pääsin hieman 3 jälkeen nukkumaan. Ilta oli ihana <3 Kiitos kaikille.

  Nuorisotila Intron askartelu huone.
  Yhteiskuva

Johanna aka Johku. The Host <3

Mulla oli päällä zaran beige neule, vero modan musta halkio tunika, kappahlin valkoiset korkeat villasukat. 



Battle


Nyt tähän loppuun vielä se minkä takia perjantai oli hieno ja mahtava päivä.
Otin nimittäin uuden tatuoinnin. Kävin sen siis Itäkeskuksen Duck's Tattoossissa ottamassa. Henkilökunta oli rentoa ja mukavaa ja lopputulos oli aivan mahtava. Suosittelen, että jos tatuoinnin haluatte niin kyseinen paikka on 1. vaihtoehto.
Kysessä oli siis Kolibri. Jonka laitoin tuohon kylkeen oikealle puolelle hieman rinnan alle.

<3

Ei kommentteja: